mikkila.org


Harrasteet
Valokuvia
Laivamallit
RC lentokoneet
Autot
Fiuden matkakertomus
Alfa Romeo
Muuta
Etusivu
Uutisia
     



4.10.2004

Ajot on sitten ajettu

Meinaa tältä kesältä. Kinnerin seisonta alko tänään. Edellinen raapustus on kesäkuulta kun oli katsastusrumba. Jäi jopa kirjuuttelematta että miten siinä kävi. Yksinkertaisesta syystä. Sulakkeen vaihdon jälkeen kävin uusiksi konttorilla, kiltti setä kahto, jotta valot toimii ja paperiin leima.

Niin miten sitten loppukesä ja tämä alkusyksy. Bensaa tankkiin ja ajoa. Siinäpä se tiivistettynä. Koko kesänä wanhukselle ei tarvinnut tehdä Yhtään mitään. Muutama pikkujuttu edelleen vaivaa, mutta nyt alkoikin remonttikausi. Eli talvi. Ja nyt aletaan kahtelemaan nuita pikkujuttuja alta pois.

Kilometrejä ei tälle kesää loppuseltaan paljoa kertynyt. Vain noin tuhannen kipaletta. Eli siinä mielessä kallista ajoa. Mutta sitäkin antoisempaa, koska koko sateisen kesän sai vain ajaa ja ei tarvinnut kiinnittää huomiota mihinkään "ylimääräiseen" värkkäämiseen. Nyt olisikin sitten ohjelmassa isoa remppaa.

Eli, viimeinkin ne kaasuttimet irti ja kahtomaan että mitä ne on syöny. Kaikki hiukankaan epäilyttävä irti ja uutta tilalle. Samoin, jakoketju tuntuu hiukan kilistävän. Vaihtoon siis. Kannen irroituskin ja venttiilityöt ovat käyneet mielessä. Katotaan nyt miten rajallinen budjetti antaa myöten. Sillä tärkeämpänä paikkana pidän eturattaiden väsähtäneitä puslia, jotka menevät vaihtoon. Viimeinkin. Samoin mahdollisesti Wattsin puslat takaa. Ja voi olla että hankin jotain tiukempia uretaanipuslia tilalle. Tyyninkiä.

Ainiin. Vaihteisto toimii kuin unelma.

Eli, eiköhän päivitystahti taas tässä talven myötä tiivisty, kun on jotain mitä kertoakin.


Edellinen Takaisin Seuraava