|
|
|
FSBUS
English version here
Oman projektini tähtäimenä on saada aikaan työpöydälle sopiva paneli, jonka avulla pystyn ohjaamaan yksi tai
kaksimoottorista konetta lennon aikana täysin ilman turvautumista hiireen tai näppäimistöön. Tilasyistä en voi
rakentaa kokonaista ohjaamoa vaikka tahtoisin. Mutta myöskään en tahdo sitoutua yhteen tiettyyn konetyyppiin,
joka tahtoo olla kokonaisten ohjaamoiden haittapuolena. Tästä johtuu että paneli ei noudata mitää olemassa
olevaa ratkaisua vaan on lähes täysin omaa suunnittelua.
Projekti sai alkunsa keväällä 2002 pelkkinä suunnitelmina ja ajatuksina.
Ensimmäiset prototyypit tein syksyllä 2002 näppäimistöstä otettua ohjainta
hyödyntäen. Tämän kanssa oli tiettyjä haasteita ja vaikeuksia. Näppäin
proto hylättiin siinä vaiheessa kun sain tehtyä ensimmäisen version
FSBUS:sta.
Tarkoitus on siis rakentaa FSBUS:lla lähes koko panelin elektroniikka. Kaksi näppäinkorttia, joilla
hoidetaan nupit, kytkimet ja kaikki painikkeet. Yksi analogiakortti, jonka perään tulee kaasuvivut, spoileri ja
trimmi. Ledikortti varoitusvaloja varten. Ja mahdollisesti bonuksena pohjalle FMC, tosin ilman näyttöä johtuen
näyttöjen hinnasta. Näytöt on tarkoitus tehdä kahdella 4x20 merkkisellä taustavalaistulla LCD-näytöllä (4 riviä,
20 merkkiä rivillä). Näytöille tulee radioiden ja autopilotin data.
|
Takaisin
Päivitetty: 27.03.2006
|
|