mikkila.org


Harrasteet
Valokuvia
Laivamallit
RC lentokoneet
Autot
Fiuden matkakertomus
Alfa Romeo
Muuta
Etusivu
Uutisia
     



8.5.2001

Juuri kun pääsee sanomasta, että päivitysväli on vakiintunut kuukaudeksi, niin heti on jotain uutta kerrottavaa...

Minullehan kävi silloin syksyllä käpy ja tunkki meni pohjasta läpi. Tuolloin todettiin että pohjassa on peukalon mentävä reikä.
Nyt tuo reikä on hiukan kummitellut mielessä kun tässä olisi mielessä, jotta Seiskan yrittäisi saada katsastettua ja kiltti katsastussetä tuskin tykkää pienestäkään reiästä. Joten. Työkaveri on jenkkiautoharrastaja ja omistaa hitsausvärmeet niin olen hänen kanssaan nyt jutellut että voisikos hän paikata kyseisen pikkureiän sopusummalla. Noh. Kävästiin sitten kahtomassa millanen paikka sinne pitäs pistää.

Yllätys olikin suuri kun peukalonpään kokoinen reikä oli kasvanut melkein nyrkin kokoiseksi...

Voisi ihan sanoa vaikka että "voi per****!".

Järjellä ajateltunahan homma on ihan selvä. Suojaamatonta peltiä. Reikä tullut syksyllä ja on paikassa mihin pääsee roiskumaan kuraa, vettä ja lunta. Ja lisukkeeksi kun Oulussa harrastetaan suolausta silloinkin kun tiet ovat kuivat. Eli kaikki olosuhteet ovat oikein otolliset reiän kasvamiselle.
Nyt tässä sitten odotellaan millon kaveri saa hommattua suojakaasupullon, jotta pääsee rappaamaan reiän ympärystää massasta ja muusta puhtaaksi, niin pääsee paikan laittoon. Paikan koko on jotain 20*10 senttiä. Ainakin alustavasti. Saas sitten nähä millainen sinne pitää pistää. Eli hätä ei nyt ole tämän näköinen.

ps. Remmi ei ulise pätkääkään ja rattikin on pysynyt paikallaan.

Edellinen Takaisin Seuraava